vainun toiminta
Nuorisokoti Vainu tarjoaa lastensuojelun sijaishuollon Erityistason ympärivuorokautisia palveluita Länsi-Uudellamaalla Kirkkonummen veikkolassa. Kodinomaisessa nuorisokodissamme on yhteensä 5 asiakaspaikkaa.
Nuorisokoti Vainu tuottaa erityistason sijaishuollon palveluita Kirkkonummella Veikkolassa osoitteessa Turuntie 692. Vainu on viisi paikkainen, kodinomainen ja traumainformoitu yksikkö, jonka erityisosaaminen on päihteillä ja rikoksilla oireilevat nuoret. Vainu hyödyntää päihde- ja tunnetyöskentelyssä 12 – askeleen kuntoutusotetta, joka on räätälöity nuorten ikätaso huomioiden.
Vainun henkilökunnalla on pitkä kokemus toipumisorientoituneesta päihdekuntoutuksesta sekä Rikosseuraamuslaitoksessa työskentelystä. Vainun henkilöstön koko on 7 ammattilaista, joka antaa henkilöstömitoitukseksi 1,4. Henkilöstö koostuu sairaanhoitajasta, kolmesta sosionomista ja kolmesta lähihoitajasta, joista kaikki suorittavat sosionomiopintoja myös. Neljä Vainun työntekijää on myös kokemusasiantuntijoita, jonka vuoksi päihde- ja rikostyön osaaminen on hyvin laaja yhdistettynä käytännön työkokemukseen. Vainun osaamiseen kuuluu myös neuropsykiatrinen valmentaja, joka antaa hyvät lähtökohdat kohderyhmän kanssa työskentelyyn.
Koska Vainu on viisi (5) paikkainen yksikkö, hyvä henkilöstömitoitus mahdollistaa vaikuttavan työskentelyn nuorten kanssa.
Vainu hyödyntää työssään kokemusasiantuntijuutta, joka luo Vainun rikos- ja päihdeosaamisesta vaikuttavaa. Kokemusasiantuntijuus Vainussa luo turvallisen ilmapiirin työskentelylle eikä nuori koe niin suurta häpeää asioistaan, koska ilmapiiri on avoimesti aiheesta puhuva ja turvallinen.
-
5- paikkainen pieni yksikkö
-
Henkilöstömitoitus mahdollistaa intensiivisen työskentelyn
-
Vaikuttava päihde- ja rikostyön osaaminen
-
Kokemusasiantuntijuus - päihdeohjelma
-
Neuropsykiatrinen osaaminen
-
Green care - eläinavusteisuus
Vainun yksikön työorientaatio kohdentuu terapeuttiseen orientaatioon. Tässä keskiössä ovat turvallisuus (traumainformoitu ympäristö), yhteistyö läheisten kanssa (läheisiltä pyydetään palautetta viikoittain), yhteistyöverkostojen hyödyntäminen ja integroiminen Vainun toimintaan sekö yksilöä kunnioittava, kuunteleva ja rehellisyyttä korostava kohtaaminen ja vuorovaikutus.
Perhetyö kuuluu isona osana Vainun toimintaan. Nuoren vanhemmat ovat tervetulleita Vainuun ja heitä siihen myös kannustetaan aktiivisesti. Vainun henkilökunta on aina saavutettavissa ja keskusteluita käydään aktiivisesti vanhempien kanssa. Vanhemmilta pyydettyjen palautteiden perusteella yhteistyö on aktiivista ja tärkeää.
ARVOT JA PERIAATTEET
Yhteisöllisyys ja osallisuus
Yhteisöllisyyden tarkoitus on luoda nuorille yhteenkuuluvuuden tunnetta, yhdessä tekemistä ja vertaistukea. Osallisuus näkyy luottamuksena, yhdenvertaisuutena, arvostuksena ja mahdollisuutena vaikuttaa omassa arjessa yksilö- ja yhteisötasolla.
Rehellisyys
Rehellisyys pohjautuu aitoon ja läpinäkyvään vastavuoroiseen kohtaamiseen ja työskentelyyn nuorten, heidän läheistensä sekä yhteistyötahojen kanssa.
Tasa-arvo ja yhdenvertaisuus
Tasa-arvoinen ja yhdenvertainen kohtaaminen Nuorisokoti Vainussa tarkoittaa sitä, että jokainen nuori tuntee itsensä tärkeäksi ja ainutlaatuiseksi. Nuorta kohdellaan kunnioittavasti taidoista ja taustoista riippumatta. Nuoret muodostavat yhdessä aikuisten kanssa yhteisön, jonka jokainen jäsen on yhtä tärkeä. Suhtaudumme nuorten vanhempiin arvostavasti ja kunnioittavasti.
Välittäminen
Nuoren kohtaaminen aidosti kuunnellen on keskeinen osa toimintaamme. Pyrimme tarjoamaan nuorille pysyviä ja lämpimiä ihmissuhteita, joissa he voivat kokea aitoa välittämistä. Tavoitteenamme on osoittaa nuorille, että luotamme heihin ja välitämme heidän hyvinvoinnistaan, riippumatta heidän taustoistaan. Toiminnassa otamme huomioon nuorten näkökulman ja osoitamme heille myötätuntoa. Välittäminen on myös puuttumista ja rajojen asettamista.
Työtämme ohjaavat toimintaperiaatteet
Nuorisokoti Vainun palveluiden keskeinen tekijä on asiakaslähtöisyys. Tämä pitää sisällään sen, että jokaisen nuoren ja perheen ongelmat ovat ratkaistavissa oikea-aikaisella sekä tarpeen mukaisella tuella, hoidolla ja kasvatuksella. Asiakaslähtöisesti tehty työ vaatii palveluiden räätälöintiä nuorelle ja perheelle sopivaksi. Tavoitteemme Vainussa on saada aikaan nuorelle sellaisia muutoksia elämässä, jotka tukisivat nuoren valintoja nykyhetkessä ja tulevaisuudessa. Meille työssä on tärkeää:
- Asiakkaan ja yhteistyötahojen arvostava kohtaaminen
- Nuoren yksilöllinen huomioiminen tarpeineen ja vahvuuksineen
- Yhteisöllisyyden, osallisuuden, tasavertaisuuden edistäminen ja itsemääräämisoikeuden kunnioittaminen
- Perhetyöhön panostaminen, toimiminen tasavertaisina kasvatuskumppaneina vanhempien kanssa
- Aktiivinen yhdessä toimiminen nuoren verkostojen kanssa
- Työntekijöiden työhyvinvointi ja erityisosaamisen vahvistaminen
VAINUN TIIMI
Jarmo Voutilainen
Jarpan taustaa
Valmistuttuani sosionomiksi Laurean ammattikorkeakoulusta, siirryin rikosseuraamusalalta tekemään lastensuojelu -ja perhetyötä. Olen haaveillut omasta nuorisokodista, jossa pystyisin tekemään omannäköistä ja vaikuttavaa lastensuojelutyötä. Haluni on auttaa haastavassa elämäntilanteessa olevia nuoria, sekä tarjota erilaisia vaihtoehtoja haitallisten toimintamallien sijaan. Tärkeintä on, että nuoret saavat kokea omassa elämässään merkityksellisyyden ja onnistumisen tunteita.
Ennen lastensuojelutyön pariin siirtymistä toimin Rikosseuraamuslaitoksella noin 18 –vuotta, joista noin 10 –vuotta Helsingin vankilassa ja 8 –vuotta Uudenmaan yhdyskuntaseuraamustoimistossa Avoseuraamustyössä. Toimin muun muassa alle 21-vuotiaiden nuorten ehdonalaisvalvojana, jossa työni tavoitteena oli tukea asiakkaita heidän matkassaan kohti rikoksetonta elämää. Lastensuojelutyössä olen toiminut erityistason yksiköissä lähiesihenkilönä ja avopalveluissa perhetyöntekijänä sekä ammatillisena tukihenkilönä.
Työhistoriani aikana olen paljon miettinyt juurisyitä ihmisten ongelmien kehittymiseen, ja käynyt keskusteluja nykyisten ja entisten lastensuojeluasiakkaiden kanssa. Keskustelujen myötä olen entistä vakuuttuneempi ammatillisten kokemusasiantuntijoiden työskentelyn vaikuttavuudesta lastensuojelu -ja sosiaalialantyössä. En minä, eikä kukaan muukaan, joka ei ole kokenut vastaavaa, pysty asettumaan toisen henkilön asemaan samalla tavoin. Tähän pystyy vain henkilö, joka on itse kokenut vastaavanlaisia haasteita elämässään ja selvinnyt niistä. Mielestäni alaikäisiltä puuttuu laadukas ja nimenomaan nuorille suunnattu päihdetyönmalli, jossa nuoret pääsevät käsittelemään asioita turvallisesti yhdessä koulutettujen kokemusasiantuntijoiden kanssa.
Pitkällä tähtäimellä pelkät rajoittamiset eivät tuota nuorten kohdalla odotettua tulosta. Nuorelle tulee tarjota vaihtoehtoista tekemistä ja lisätä merkityksellisyyden tunnetta. En halua, että nuorisokotimme on vain paikka missä olla. Eläimet, luonto ja liikunta näyttäytyvät vahvasti arjessamme. Edellä mainituista asioista olen saanut paljon myös omaan elämääni. Se on myös hyväksyttävä, että kaikki eivät ole halukkaita ottamaan apua vastaan juuri nyt. Mutta meidän tarjoama toiminta voi jättää jäljen nuoreen, joka on avain asemassa muutokseen joskus myöhemmin. Haluni on työskennellä mahdollisimman paljon arjessa nuorten kanssa ja osallistua päivittäiseen ohjaus työhön. Minulle on tärkeää, että meillä on hyvinvoiva työyhteisö, jossa jokainen pääsee vaikuttamaan omilla vahvuuksillaan nuorten kanssa tehtävään työskentelyyn.
Jenny Rantala
JENNYN TAUSTAA
Olen ammatiltani lähi- ja sairaanhoitaja. Hoitoalalla olen työskennellyt vuodesta 2008 lähtien. Viimeiset vuodet olen työskennellyt mielenterveys- ja päihdeasiakkaiden kanssa yksityisellä -ja julkisella sektorilla. Vankan ammatillisuuden lisäksi osaamiseni koostuu kokemusasiantuntijuudesta, joka on osa päihdetyön laajaa ymmärtämistä. Opiskelen ajankohtaisesti ratkaisukeskeistä lyhytterapiaa, mitä hyödynnän nuorten kanssa tehtävässä työskentelyssä.
Miksi lastensuojelu? Koen työskentelyn nuorten ja perheiden kanssa tärkeäksi. Uskon ja luotan, että oikea-aikainen apu ja riittävä tuki edistää nuoren ja tämän perheen hyvinvointia merkittävästi.
Ossi Rantala
Vastaava ohjaaja - Sosionomi (AMK)
Lähihoitaja - Mielenterveys -ja päihdetyö
Ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti
Koulutettu kokemusasiantuntija
puh. 050 385 0022
Turuntie 692, 02880 Veikkola
Ossin TAUSTAA
Olen koulutukseltani mielenterveys- ja päihdetyön lähihoitaja, sosionomi (AMK), ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti ja koulutettu kokemusasiantuntija. Saadun palautteen perusteella nimeän vahvuudekseni loistavat vuorovaikutustaidot nuorten kanssa tehtävässä työssä. Pidän itseäni kyllä myös päihdetyön osaajana ja riippuvuudet ovatkin suuri mielenkiinnon kohteeni. Vähintään yhtä mielenkiintoisena pidän kehitypsykologiaa ja sen vaikutuksia meihin ihmisinä. Erityisesti lapsuuden kehitykselliset traumat ja kiintymyssuhteet ovat minulla jatkuvan opiskelun alla.
Lastensuojeluun ja yleisesti työhön nuorten kanssa siirryin päihdetyöstä kuntoutuksen puolelta. Jälkihuollon asumispalvelut ja sijaishuollon työ muodostavat kokemukseni asiakasryhmästä. Pidän koulutuksia riippuvuuksista ja sen juurisyistä sekä olen kouluttanut lastensuojelun ammattilaisia nuoren kohtaamiseen liittyvistä asioista.
Harrastelen kuntosalia ja otan iisiä omien lasteni kanssa. Käyn myös paljon heittämässä frisbee golffia, joten urheilu ja liikkuminen lienee lähellä sydäntäni myös. Minun kanssa on varmasti helppo jutella mistä aiheesta tahansa, josta olen kiitettävää palautetta saanutkin.
Johanna Antikainen
Sosionomi (AMK)
Neuropsykiatrinen valmentaja
Taideterapeutti
isto vilkman
Mielenterveyshoitaja